maanantai 29. huhtikuuta 2013

Oh la-laa

Sain mieheltä lahjaksi kirjan Kuinka kasvattaa bebe. Vanhemmus Pariisin malliin. Toki olin kuullut tästä kirjasta paljonkin, mutta olin luullut, että kyseessä on jokseenkin pelkkä kasvatusopas, mitä kirja ei sitten suinkaan ole. Se on hyvin humoristinen kuvaus lapsen kasvattamisesta Ranskassa ja erityisesti siinä vertaillaan kasvatusta ranskalaisten ja amerikkalaisten välillä. Toki sieltä voi ohjeita poimia, mutta pääasiassa kirja kuvaa sitä, miten asiat hoituvat ranskalaisilta vanhemmilta.



Kuva.



Kirjoittaja on selkeästi hieman neuroottinen nainen, siis ainakin raskausaikana ja kertoo vierailevansa usein amerikkalaisella sivustolla, jossa voi mm. kysyä: Is it safe to be around computers all day when I'm pregnant? Lisää voi selata täältä. Baby Center -sivusto vaikuttaa muutoin samankaltaiselta portaalilta kuin vauva.fi tai vau.fi jne. Kehotan tutustumaan tuohon Baby Center sivustoon. ;)

Kirja on viihdyttävää luettavaa ja huomaan nyökytteleväni joissain kohdissa. Kyllä, pikkuvauva nukkuu levottomasti ja saattaa itkeä unissaan ja on tärkeää, että lasta ei töki joka kerta hereille, vaan odottaa hetken, että onko vauva oikeasti hereillä vai näkeekö unta. Jotkut kohdat ovat taas hieman outoja. Eräs ranskalainen äiti kertoo odottavansa aina 5 minuuttia ennen kuin reagoi vauvan itkuun. Öh... 5 minuuttia. On muuten aika pitkä aika kuunnella itkua, vaatii aikamoista itse hillintää. Jotkut kohdat vain eivät sytytä yhtään, esimerkiksi se, että kolmen kuukauden ikäistä lasta ruvetaan totuttamaan siihen, että tämä syö vain neljästi vuorokaudessa; klo 8, klo 12, klo 16 ja klo 20. Ehkäpä lapsi, joka syö kiinteitä ja usean ruokalajin aterioita tottuukin tähän helposti, mutta että 3 kk ikäinen vauva. Ja siis maito lasketaan ruuaksi. Ruuaksi saatetaan laskea ranskalaisittain jopa lasi vettä. Kahvi tai viini ei sentään ole ruokaa, mutta ei niitä lapselle annetakaan.

En siis tee tämän tarkempaa kirja-analyysia, olen niissä äärimmäisen surkea ja toiseksi kirjan lukeminen on vielä kesken. Suosittelen kirjaa silti kaikille, jotka a) haluavat tietää miten ranskalaiset kasvattavat lapsensa ja b) haluavat naureskella jenkkien neuroottisuudelle. Tosin monet piirteet amerikkalaisessa kasvatuksessa ovat tuttuja Suomessakin ja ihan yhtä hyvin kirjoittaja voisi vertailla ranskalaista ja suomalaista kasvatusta. Mielestäni on piristävää lukea muustakin, kun pelottavasta kiintymyysvanhemmuudesta ja siitä, että lapsen jälkeen ei ole mitään muuta elämää kuin lapsi.

Omat pelkoni liittyvät kiinteästi tuohon viimeksi mainittuun. Pelkään jotenkin, että lapsen syntymän jälkeen menetän aivotoimintani lopullisesti ja että en pysty puhumaan mistään muusta kuin vauvasta. Toki ymmärrän, että on ihan normaalia (ja toivottavaa), että heti lapsen syntymän jälkeen näin käykin, mutta jos se jääkin ikuiseksi vaiheeksi, se on pelottavaa. Lähipiirissäni ei kenellekään ole käynyt niin, mutta heti, kun mennään sen ulkopuolelle, esimerkkejä löytyy. En halua nyt mennä tähän aiheeseen yhtään enempää. Olen jopa suunnitellut kirjoittavani itselleni kirjeen. Epätoivon hetkellä, jos vaikka imettäminen ei onnistu, voin kirjeestäni lukea, että selväjärkisyyden hetkellä kirjoitetussa kirjeessä olen ollut sitä mieltä, että en epäonnistu ihmisenä, jos en imetä. Tiedän ihmisiä, jotka ovat masentuneet, kun eivät ole onnistuneet imettämisessä.

Minua myös pelottaa, mitä tapahtuu, kun äitiysloma alkaa. (Ja se alkaa ihan pian!) Toki ihanaa aloittaa loma, koska työ alkaa jo tuntumaan raskaalta, mutta työ on kuitenkin antanut sisältöä päivään. Jatkossa ilmeisesti sisältöä päivään antavat muut blogit, televisio ja koiran ulkoilutus. Tässä nyt ei varmaankaan kannata ryhtyä harrastamaan mitään uutta... Eh... Tarkoitan nyt siis aikaa ennen lapsen syntymää. Voihan toki käydä niin, lapsi tosin päättää syntyä jo huomenna ja sitten edellä mainittua ongelmaa ei ole. Mahtavan ahaa-elämyksen koin tänään, kun tajusin, että voin silti käydä kuorossa, myös lapsen synnyttyä. Kuoro ei ole sidottu työpaikkaan, tai mihinkään muuhunkaan.

2 kommenttia:

  1. Ou mai gaad, näen aina vähän punaista kun ruvetaan laittamaan ruoka-aikoja pienille vauvoille. Oma lapsukaiseni roikkui jatkuvasti tissillä ja vaikka se välillä väsyttävää olikin, ei olisi tullut mieleenkään rajoittaa sitä. Toinen olisi varmaan huutanut itsensä hikeen silkasta raivosta ja nälästä ;)

    Ja tuo 5 minuutin odotusaika...nou nou nou. Call me a softie, but....

    Tsemppiä viime hetkille muuten! En nähnyt täällä blogissa missään laskettua aikaa, mikä se on vai onko se salaisuus? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole salaisuus :), en vain sillä tavalla "usko" laskettuihin aikoihin, koska se lataa ihan hirveästi odotusta yhteen päivään (ainakin lähipiirissäni). Ollaan kyllä kerrottu, jos on kysytty, muuten ollaan sanottu, että se on kesäkuun puolivälin jälkeen. Laskettu aika on siis 21.6.

      Poista

Mikä on sinun tarinasi?