Viikon mitat otettiin eilen neuvolassa. Viime viikkoinen aika omalle terveydenhoitajalle peruttiin (ilm. sairastumisen vuoksi) ja kävin tapaamassa toista tätiä. Oma neuvolantäti on hieman sellainen hölösuu, joka puhuu taukoamatta ja itselleni ne käynnit ovat olleet silkkaa rentoutusta töiden lomaan. Tämä tämänpäiväinen taas oli sellainen hyvin hiljainen ja puhui hiljaisella äänellä, vaikka kyllä ihan mukava. Välillä oli vain ihan hiljaisia hetkiä. Koska en itse ole mitenkään hiljainen tyyppi, koen tällaiset hiljaiset persoonat ja hetket hieman kiusallisina.
Mitat olivat kunnossa, verenpaine palautui viime kerran huimista lukemista normaaliksi. Paino oli noussut viime kerrasta alle kilon, viikoittainen painonnousu siis n. 200 g, mutta tässä välissä vaaka oli vaihtunut (uudet digitaaliset vaa'at, wohou!) ja viime kertainen mittaus oli oma mittaukseni sillä kamalalla vanhalla punnusvaa'alla, joten ei ehkä ihan niin luotettava tulos. Hemoglobiini oli 122. Voisi varmaan olla parempi, mutta edelleenkään ei tarvetta lisäraudalle. Sf-mitta piirtyi keskikäyrälle, vaikka vatsa tuntuukin valtavalta. Täti tunnusteli vatsan päältä, että tyyppi on siellä pää alhaalla peppu ylhäällä. Näin olen kyllä itsekin päätellyt, koska hyvin usein huomaan tyypin punkevan takalistoaan ulos oikean kyljen kohdalta. Hyvissä asemissa siellä siis makoillaan (ja potkitaan/möyritään).
Mainitsin myös yskästä, joka riivaa viidettä viikkoa, mutta se ei tuntunut terveydenhoitajaa huolestuttavan. Lääkärissäkin kävin jo aikaisemmin ja hän määräsi astmalääketta ja happosalpaajia. No, astmalääke ei auta, närästyslääke ei auta. Tai auttaa siihen piinaavaan närästykseen, mutta ei yskään. Lääkäri epäili, että yskin siksi, että vatsahapot ärsyttävät kurkkua. Olen siis henkisesti valmistautunut yskimään raskauden loppuun saakka. Semmoista se kuulemma voi olla. Astmalääkkeellä taidan heittää vesilintua.* Happosalpaajat toimivat taas loistavasti. Ne olisi pitänyt hankkia varmaan jo kauan ennen raskautta, refluksivaivoista on nimittäin kärsitty aina. Raskaus vei ne potenssiin sata.
Tänä aamuna tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että ehkä se kevätkin tulee. Untuvatakki oli hieman lämmin, kun kävelin töihin, joten ehkä sitä uskaltaa kaivaa kevättakit kehiin. Paitsi ei mitään takeita, että ne mahtuvat kiinni. Hmph... Untuvatakki mahtuu kiinni juuri ja juuri, kun olen löysännyt vyötäröllä olevan nauhan. Ehkä tästä eteenpäin mennäänkin sitten takki auki.
Btw... Sain ne molemmat esseet tehtyä. Nyt pitäisi selvitellä kokonaisuudet ja sulkea ne. Tarkoittaako tämä siis oikeasti sitä, että saan kohta sulkea kannet tämän toisenkin tutkinnon osalta? En voi uskoa todeksi.
*En siis sairasta astmaa, mutta astmalääkkeistä on kuulemma enemmän hyötyä kuin yskänlääkkeestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mikä on sinun tarinasi?