keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kotoa ulos

Tästä piti kirjoittaa ja pari viikkoa sitten, mutta yllätys yllätys, en vaan saanut aikaiseksi. No, ei tässä nyt varmaan vieläkään ole myöhäistä jaaritella. 

Astuin omasta kuplastani ulos ja lähdin pikkujätkän kanssa aktivoimaan meitä ja itseäni. Olen käynyt parissakin eri äititapaamisessa ja tullut iloisesti yllättyneeksi ja toisaalta myös pettyneeksi. (En kylläkään tarkoituksella mainitse minkä tahon ryhmät ovat kyseessä, eikä sillä varmasti ole merkitystä.) Toiseen ryhmään (ns. suljettu ryhmä) ilmoittauduin ihan vaan mentaliteetilla "käyn katsomassa ja lopetan, jos ei kiinnosta." Tästä ryhmästä onkin tullut todellinen lämminhenkinen kohtaamispaikka, jossa on yllättäen hyvin samanlaisia ihmisiä, kuin minä itse. Ja samasta syystä, on tylsää olla kotona lapsen kanssa päivät pitkät. Oikein odotan jo tätä kertaviikkoista tapaamista. Toinen taas oli pettymys. Pettymys sikäli, että odotin tältä aika paljon. Ryhmätoiminta on huonosti vedettyä, huonosti oraganisoitu, siellä on huono osallistumisaste ja sanomattakin selvää, että mitään ryhmäytymistä ei tule tapahtumaan. Olen kiittänyt onneani, että löysin tuon ensimmäisen ryhmän (ihan sattumalta) ja menin mukaan epäilyistäni huolimatta. Päivät kotona kuluvat kyllä nopeasti, mutta on erittäin virkistävää tavata muita samassa tilanteessa olevia. Saa myös hieman selkeämpiä vastauksia kuin pojalta tai koiralta.  

Olen myös tavannut muita äiti-bloggaajia. Se oli mukava tapaaminen, tosin itse jouduin lähtemään hieman aikaisemmin pois. Virkistävää oli silti. Kiitos Katie!

Tänään kävin työpaikalla. Tai sillä paikalla, jossa työpaikkani nykyään on. Kävin tapaamassa niitä muutamia harvoja kollegoita, jotka organisaatiomuutoksen myötä siirtyivät tähän uuteen paikkaan. Loput ovatkin hajautuneet sinne tänne tai vaihtaneet työpaikkaa. Aika orpo olo. Ja aika todennäköistä, että en tule enää menemään sinne töihin. Näin tämän varmaan pitikin mennä. Olen myös viime päivinä pohtinut, olinko koskaan täysin tyytyväinen työhöni The firmassa. Tuskin. Haikailen edeleen Turun aikaista työpaikkaa ja työkavereitani siellä. 

Hämmentävää on myös tämä ajan kuluminen. Kohta tulee vuosi siitä, kun tein positiivisen raskaustestin. Lisäksi on ihan kamalan haikea olo, kun pakkailen vauvan vaatteita koosta 62 pois, kun jätkä kasvaa niin kovaa vauhtia. 68 koon vaatteetkin jäävät kohta pieneksi, tai oikeastaan lyhyeksi. Kyse on siis lähinnä bodeista, nepparit eivät yllä kiinni. Jätkää on nimittäin siunattu pitkällä selällä ja leveillä pohjalaisilla hartioilla. Painonnostaja-ainesta!

1 kommentti:

  1. Eipä kestä! Oli tosi mukava tavata, toivottavasti nähdään joskus toistekin.

    Kestovaippakauppa myy bodyn jatkopaloja! Ostin just pari. Melkein kaikkiin meidän bodyihin käy, mutta joissain on niihin vääränkokoiset nepparit. Auttaa silti huomattavasti, sillä meilläkin bodyt jää pieneksi pituussuunnassa, ei vielä ikinä leveydestä.

    VastaaPoista

Mikä on sinun tarinasi?