torstai 1. elokuuta 2013

Paluu arkeen

Olimme toista viikkoa mökillä. Vaikka mökki ei missään korvessa olekaan ja se on täysin varusteltu, tuntuu silti, että on palannut sivistyksen pariin. Heti tänään on pitänyt hoitaa ikävän velvoittavia asioita (mm. ne sukukokouspaperit, pankki), kurjia asioita kuten koiran eläinlääkäri (hurtta sairastaa ja on epäselvää, mikä hurtalla on) ja muuten vain arkisia juttuja (pyykinpesu, vaikka pestiin sitä pyykkiä mökilläkin). Vaikka nousimme tänään samaan aikaan kuin mökillä, ehkä jopa myöhemmin, tuntuu, että arki on palannut. Tähän tietysti vaikuttaa se, että emme olleet koko aikaa mökillä yksin, vaan seurana oli isovanhempia, tätejä, setiä, enoja, satunnaisia hetkiä. Usein kuitenkin aamukahvi oli valmiina ja ruokahuoltokin pelasi. Itsehän huolehdin lähinna jälkikasvun ruuasta. 

Pidimme pojalle mökillä nimijuhlat. Poikaa ei siis kastettu tai muulla tavoin tehty hänestä osallista kumpaankaan uskontokuntaan. Kuulumme siis miehen kanssa eri uskonnollisiin yhteisöihin, joten päätimme, että lasta ei liitetä kumpaankaan näistä, vaan hän voi sitten itse kasvaessaan valita, mihin liittyy, vai liittyykö mihinkään. Koimme tämän reiluksi kaikkia kohtaan. Miestäni lainatakseni, tässä tilanteessa kaikki pettyvät vähän. Kaikilla tarkoitetaan tietenkin minua, miestäni, minun äitiäni ja miehen äitiä. Äideillä, tai tässä tapauksessa isoäideillä, oli takuulla tiettyjä toiveita. Hienon nimen pikkumies kuitenkin sai. *

Poika on kasvanut aivan valtavasti. Hän kohottelee jo päätään ja katse kohdistuu tiiviisti. Tuntuu, että menimme mökille ihan eri pojan kanssa, kun sieltä tulimme. Tänään neuvolassa paino oli jo noussut yli viiden kilon. Mitään rytmiä pojalla ei ole, toisinaan yöt sujuvat hyvin, toisinaan ei. Tänään tajusin kauhukseni, että en muista enää, miltä poika tuntui ihan vauvana. Haluan  myös viimeistellä jo kirjoittamani pojan syntymäkertomuksen kolmannen osan, ehkä se palauttaa muistoja mieleen. Aika tuntuu vain olevan kortilla. Niin paljon tekemistä ja tuntuu, että aikaa on niin vähän. 

Sekavia ajatuksia tänäänkin :)

*Minua korpeaa lukuisissa lasten kasteilmoituksissa oleva teksti: "Sai kasteessa nimen..." Niin, oikeastihan siinä kasteessa ei lapselle mitään nimeä anneta, usein se nimi vain paljastetaan kastetilaisuudessa. Kasteen pointti on ihan joku muu kuin nimen paljastaminen tai saaminen. Kasteessa nimittäin otetaan henkilö X seurakunnan jäseneksi. Moni kuitenkin mieltää tilaisuuden vain nimenantotilaisuudeksi, vaikka sitähän se ei ole.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikä on sinun tarinasi?