Olen ollut ns. poissa toimistolta, lomalla. Toisin sanoen, olin pojan (ja osan aikaa miehen) kanssa vanhempieni luona vajaan viikon. Ihan kuin olisi ollut pitkällä lomalla. Poika nukkui käsittämättömän hyvin: pitkiä päiväunia ja pitkiä yöunia. Sain syödä rauhassa aamiaista, lounasta, päivällistä, kahvia. Kiitos isovanhempien auttavien käsien ja pitkien unien. Aina joku tarjoutui röyhtäyttämään, vaihtamaan vaippaa tai muuten vaan kanniskelemaan, jotta sain syödä ruokani loppuun lämpimänä. Pääsin myös saunaan. Rauhassa. Osittain kiitos tästä menee pojalle itselleen. Nyt, kahdeksan viikkoisena, hän jaksaa olla jo hereillä ja seurustella eli hereilläolo ei automaattisesti tarkoita itkua ja syöttämistä. Ja voi veljet, että hän onkin hereillä ollessaan hyväntuulinen. Kiitos siis pitkien päiväunien. Ottaa katsekontaktia, hymyilee leveästi, nauraa ja jopa jo vähän jokeltelee sekä kiljahtelee. Viikkoon osui myös mukavasti sopivia aurinkoisia päiviä, joten tuntui todella kesältä. Sitä paitsi, kesä ei ole kesä, ellen saa leikata nurmikkoa. Ja nyt sain. Kiitos pojan kummitädin, joka vahti poikaa. Poika tosin nukkui koko sen ajan.
Kotona päiväunien nukkuminen on ollut todella haastavaa. Poika on nukahtanut vartiksi, maks. puoleksi tunniksi ja ollut kovin kärttyinen sen jälkeen. Vaunuissa on nukkunut, mutta niiden on pitänyt olla liikkeessä. Viime viikolla vain ja ainoastaan nostin väsyneen pojan vaunuihin ja se oli siinä. Toisinaan siirsin vaunut ulos. Ei hyssyttelyjä, ei lenkkeilyjä. Voi kun se onnistuisi täällä kotonakin.
Olen myös oppinut tunnistamaan pojan väsyitkun. Tosin, ennen viime viikkoa, ei hänellä sellaista tainnut vielä olla. Tähän saakka hän on vain itkenyt nälkäänsä. Väsy on sitten tullut syödessä ja uni samalla. Lue: poika on nukahtanut helposti tissille. Nyt syöminenkin on muuttunut. Ruokailuun käytettävä aika on lyhentynyt, sen jälkeen pitääkin funtsia, onko poika väsynyt vai haluaako seurustella. Ruokailua ei enää automaattisesti seuraa uni.
Nyt sitten ollaan kaupungissa ja toistaiseksi päiväunet ovat vielä kova sana. Eli päikkärit onnituneet tänään täällä. Tämä mahdollistaa äidin bloggailun. Ehkäpä saan pari luonnostakin julkaistuksi. Kahvi ainakin juotu kuumana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mikä on sinun tarinasi?