perjantai 22. helmikuuta 2013

Savu nousee korvista

Vietän lomapäivääni kirjoittamalla viimeisiä esseitä, jotta saan raavittua sen kuuluisan toisen tutkinnon kasaan. Aloitin esseiden kirjoittamisen jo marraskuussa, mutta lähes neljä kuukautta seuranani ollut pahoinvointi vei silloin niin fyysiset kuin älylliset voimat. Fyysisesti voimat ovat toki jo palanneet, mutta älystä en voi sanoa samaa. Pää on yhtä aikaa tyhjä ja täynnä. Ensimmäisen esseen pitäisi olla helppo, vain viisi sivua. Nyt on kasassa neljä ja en yksinkertaisesti löydä asiasta enää enempää sanottavaa. En tiedä mistä revin sen puuttuvan sivun. Googlettamalla löydän vain ne asiat, jotka olen jo kerran tai kaksi sanonut. Enkä keksi, mitä lisäarvo se yksi sivu enää tuo tähän asiaan.

Kun saan jotenkin päätettyä nämä opinnot, en opiskele enää koskaan, ikinä, milloinkaan yhtään mitään. Kaksi tutkintoa riittää, kiitos. Saatan ehkä mennä Kansalaisopiston pitsinnypläyskurssille, mutta siinä kaikki. Minulta puuttuu niin vähän, että olisi naurettavaa heitää pyyhe tässä vaiheessa kevään. Varsinkin, kun se iso G:kin on jo tehty. 

Perjantaibiisi pitkästä aikaa. Vaatinee vähän selittelyä. Katsoin Yle Teemalta eilen Iskelmä Suomen jakson Syvä kuin meri, jossa kerrottiin suomalaisesta tangosta. Ohjelmassa minulle tuntemattomaksi jäänyt henkilö esitti oheisen kappaleen hyvin tunteisiin vetoavalla tavalla. No, ei tuo Taisto Tammenkaan versio huono ole. Musiikin suhteen olen erittäin kaikkiruokainen, mutta juurikin tuo suomalainen surumielinen tango on lähellä sydäntäni. 



Ps. Pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä, aivot eivät jaksa enää oikolukea. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikä on sinun tarinasi?