tiistai 28. helmikuuta 2012

Blop, blop, blop... Blogeja

Ihana Marie blogissaan Unelmia ja onnenaskeleita oli maininnut minun (!) blogini yhtenä tutustumisen arvoisena alle 200 lukijan blogeista. Kiitos! Se ilahdutti itseäni erityisesti siksi, koska kyseessä oli ensimmäinen ihka oikea tunnustus, jonka olen ikinä saanut varsinaisesti minulle osoitettuna.

Nyt olisi sitten minun tehtäväni jakaa omille lukijoilleni (joita todellakin on alle 200) vinkkejä tutustumisen arvoisista alle 200 lukijan blogeista. Itse haluan vinkata kahdesta blogista. Ensimmäinen on Pastaaks' tässä?, blogi, jonka kirjoittajan Z:n tunnen niin sanotusti IRL ja joka päivittää blogiaan ihan liian harvoin, vaikka hän varmasti syö vähän useammin kuin kerran kuukaudessa. Toinen on altto artisti. Hänen bloginsa ei ole myöskään päivittynyt hetkeen aikaan. Toivottavasti taiteilija kuitenkin palaa takaisin tekstien äärelle.
Ja erityisesti olen erittäin iloinen, jos joku on löytänyt tiensä tänne minun jäsentymättömien ajatusteni äärelle. Tämä puolijulkinen blogi kun on täynnä horinaa ja kummallista pohdiskelua. En ole edes lisännyt (laittanut) blogiani blogilistalle tms., koska en ihan oikeasti ole vielä keksinyt syytä siihen, että miksi niin pitäisi tehdä. Olen ujo, en uskalla.  

Mutta sitten vielä siihen paastoon. Huomenna napsahtaa viikko täyteen eli tänään on menossa paastopäivä nro 6. Lihanhimoa en varsinaisesti ole tuntenut, mutta eilen teki mieli nakkeja. Tajusin myös, että en voi laittaa lempiarkiruokaani eli nakkisoppaa. Nakithan tosin eivät sisällä lihaa mitenkään hurjia määriä, joten tyydyttyisiköhän nakinhimoni jollain jauhoknöödeleillä? Kaupan pakastelaltaassa oli myös soijanakkeja, niitä voisi tietty kokeilla. Viikonloppuna tuli tehtyä itse sekä humusta että falafelejä eli kikherneet alkavat olla jo hallussa, vielä pitää kaivaa jostain reseptikätköstä kikhernecurryn ohje. Tänään tosin tulen tekemään ruokaa, jonka olen ristinyt katkarapukasariksi. Alkuperäinen ohje on peräisin Strömsöstä ja sen toteutuksesta vastasivat silloin Michael ja Matias. Minun tekemä katkarapukasari noudattaa osittain tätä alkuperäistä reseptiä.

No niin, adjöö vaan, tämä rouva lähtee kokkaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikä on sinun tarinasi?