Elämää

Istuin tällä viikolla pari tuntia sokerirasituksessa. Viesteilin samalla ystäväni kanssa. Hän oli samaan aikaan saamassa ensimmäistä eräänsä sytostaatteja.

Suurin piirtein samoihin aikoihin, kun olin itse käynyt ensimmäistä kertaa neuvolassa, silloin marraskuussa, hän oli löytänyt itseltään rinnasta patin. Samoihin aikoihin, kun joulukuun alussa riemuitsin ultrakuva kädessä, hän odotti pääsyä tutkimuksiin ja vastausta löydöksestä. Kun sitten tammikuussa iloitsin taas ultrakuvasta, hän sai tietää sairastavansa syöpää. Ja siinä vaiheessa, kun iloitsin kuukausia kestäneen pahoinvoinnin vihdoin kadonneen täysin ja pikkukaveri mahassa rupesi elämöimään säännöllisesti, häneltä vietiin pois koko toinen rinta.

Hän on nuori, alle neljäkymmentä. Hänellä on pieniä lapsia. Hänen kohdallaan täyttyvät kaikki ne tekijät, joiden perinteisesti ajatellaan suojaavan rintasyövältä. Pelottavaa on myös sen, että hän on ystäväpiirini toinen, joka sairastui rintasyöpään.

Näin naistenpäivänä on lienee paikallaan muistuttaa siitä,  että rintasyöpä ei todellakaan ole vain yli 50-vuotiaiden naisten sairaus, vaan myös nuoremmat sairastuvat. Säännöllinen itse tehty rintojen tutkiminen on paras apu rintasyövän varhaiseen havaitsemiseen. Ei siis unohdeta sitä.

Niin vahva en ole,
että voisin elää sinun puolestasi,
sinun elämääsi,
kantaa kaikkien näiden päivien,
vuosien kuorman.
Mutta tässä lähelläsi,
vierelläsi kuulomatkan päässä,
puhe-etäisyydellä,
käsituntumassa askellan kanssasi.
Kivikkopolkujakin.
Pimeässäkin.
Tässä. Ihan lähellä.
- Maaria Leinonen-