keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Tarinoita hammaslääkärin tuolista

Kyllä, jälleen kerran minulle oli varattu aika hammaslääkärille. Tällä kertaa oli kuitenkin kyse normaalista vuosihuollosta tai  siis joka toinen vuosihuollosta tai paremmin joka kolmas vuosi huollosta. Ehkä olin sittenkin hammaslääkärissä viimeksi neljä vuotta sitten. (Jos siis ei sitä case viisaudenhammasta lasketa.) No, olin kuitenkin hammaslääkärin tarkastuksessa jo jokunen aika sitten, tänään oli sitten kyseessä sitä huoltoa.

Hammaslääkäritarkastus meni hyvin, minut otti vastaan ystävällisen näköinen miespuolinen hammaslääkäri. Hän kuului toiseen koulukuntaan kuin tämä case viisaudenhammas- asiaani hoitanut hammaslääkäri. Hän ei  nähnyt viisureissani mitään vikaa, mutta totesi tylysti. "Sinulla on kova purenta. Se ei ole hyvä asia. Tarvitset purentakiskot yöksi." Asiasta ei keskusteltu. Heti kättelyssä varattiin kolme aikaa muottien ja kiskojen tekoon ja sovittamiseen.

Tänään oli ensimmäinen käynti. Luonnollisesti tapaaminen alkoi poraamisella. Kuvien perusteella jossain pinnan alla oli reikiä ja ne piti korjata ennen kiskoa. Sitten alkoi tämä uusi case, case hammaskiskot. Siinä vaiheessa, kun hammashoitaja kertoili harjoittelijalleen muottimassasta, sain aivan tajuttomat flashbackit vuosikymmenten taakse. Yhtäkkiä olin se 10-vuotias pikkutyttö, jonka suuta ilkeä hammaslääkärisetä väänteli ja otti muotteja hampaista tulevaa oikomishoitoa varten. Muottiin iskettiin vaaleanpunaista massaa ja muotin laittaminen suuhun sai aikaan valtaisin oksennusrefleksi. Hammaslääkärisetä vittuili, että jos nyt oksennan, niin homma kestää aina vain kauemmin. Älä ole mahdoton 

Onneksi ei sama toistunut. Tällä kertaa massa oli sinistä. Siihen oli ilmeisesti ystävällisyysyistä lisätty myös mintun makua ja oksennusrefleksikin jäi onneksi pois. Eikä se hammaslääkärikään vittuillut, vaan kehotti olemaan ihan rentona ja muisti vielä mainita, että hommaan menee pari minuuttia. Olisin ehkä silloin kymmenenvuotiaan toivonut samaa. Ehkä nämä traumat olisivat jääneet saamatta. Miksi minulle lapsena ei koskaan selitetty, mitä tehdään ja miksi ja kauanko kestää? Miksi hammaslääkäri oli niin ilkeä, että siitä jäi vuosien traumat? Miksi kukaan ei osaa vastata näihin kysymyksiin?

Ensi viikolla jatketaan kiskojen sovittamisella. Sen ei pitäisi sattua tai olla epämiellyttävää. Yritän sopeuta ajatukseen, että joudun käyttämään kiskoja öisin. Yritän tiedostaa päivisin, milloin puren hampaita yhteen ja toivon, että oppisin olemaan purematta hampaitani yhteen muulloin kuin syödessäni. Muistan jatkossa käyttää hammaslankaa joka päivä ja syödä aina ksylitolipurukumia. Niin kuin aina hammaslääkärissä käynnin jälkeen.

Remontista tekisi mieli sanoa pari sanaa, mutta jätän toistaiseksi sanomatta. Yliväsyneet aivoni eivät enää jaksa tuottaa tekstiä. Onneksi on jo keskiviikko!

2 kommenttia:

  1. Kiskoihin tottuu. Mulla ne on ollut käytössä jonku 5vuotta ja en osaa enää nukkua ilman niitä.
    Hammaslääkärit oli pahoja ihmisiä lapsuudessa. Läpeensä pahoja. Onneksi nykysin saa valita kenellä käy. Olen onneksi löytänyt ihan mahtavan hammaslääkärin joka tuntee mut, tietää pelostani ja muistaakin puuduttaa aina reippaalla kädellä ilman eri pyyntöä.

    VastaaPoista
  2. Mun täytyy tunnustaa, että mä en ole käyttänyt niitä alun jälkeen. Uh, huono minä. Samoihin aikoihin, kun sain kiskot, iski se järjetön pahoinvointi ja en todellakaan kyennyt laittamaan suuhuni mitään ylimääräistä. Täytyisi opetella niiden käyttö uudelleen...

    VastaaPoista

Mikä on sinun tarinasi?