maanantai 5. maaliskuuta 2012

Ruoka-asiaa, taas

Yllätyin lauantaina lukiessani Helsingin Sanomien Kuukausiliitettä. Ilkka Malmberg oli kirjoittanut jutun otsikolla Älä tule joulu kultainen. Siinä toimittaja halusi päästä osalliseksi pääsiäisriemusta ja aloitti vuosi sitten 40 päivän paaston ennen pääsiäistä. Koska kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun toimittaja paastosi, hän kieltäytyi vain lihasta. Ihan niin kuin minäkin nyt. Teksti olisi voinut olla vaikka minun kirjoittamani, koska niin samankaltaisia ajatuksemme ovat / olivat.

"Ensimmäiset päivät kasvissyöjänä - tai tarkalleen ottaen pesco-vegetaarina - olivat helppoja. Työpaikan ruokalassa oli aina lihaton vaihtoehto, jokin mössö."*

Totta. Niin, meillä todellakin on tarjolla aina se jokin kasvisvaihtoehto. Ja se on se soppa.

"Mutta toisin oli muualla Suomessa. Kun pysähdyin työmatkalla ABC:llä, oli siellä tarjolla hawaijinleikettä, metsästäjänleikettä, wieninleikettä. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi ylihinnoiteltu grillattu lohi, ei sekään järin mieltä ylentävä. Kaikissa muissa vaihtoehdoissa oli lihaa.
Onko kasvissyöjillä todella näin hankalaa? Tai he eivät käy ABC-asemilla."*

Totta tämäkin. Olin viikonloppuna kokouksessa Tampereella. Emme syöneet ABC:llä, mutta ravintolassa, jossa lounastimme, oli luokattoman huono kasvisruokalista. Sitä ei ollut ollenkaan. Ei kasvisruokaa, paitsi vihreä salaatti alkupaloissa. Jos en olisi syönyt kalaa, olisin ollut lirissä. Kalaruokia oli tarjolla kahta eri laatua. Ylihinnoiteltu grillattu lohi ja vähän edullisempi päivän kala, joka lauantaina sattui olemaan nieriää.

"Luin ahdistuneena aamun lehteä, jossa kolumnisti Anu Silfverberg kirjoitti, että Suomessa ravintoloissa saa kasvisruoaksi vain värillisiä mössöjä. Totta."*

Totta, turha varmaan paasata enempää. Paitsi, että hermot menivät taas, kun katsoin viikon ruokalistaa. Vaihtoehdot olivat taas: liha, liha, kasvisosekeitto. Keskiviikkona on onneksi tarjolla lohikeittoa ja perjantaina katkarapuvuokaa. Yhtenä päivänä kasvissyöjiä hemmotellaan minttuisella peruna-kesäkurpitsakeittolla.

Viikonloppuna ehdin aloittamaan juoksukauden, juoksumatolla tosin. Otin kevyen hölkän 15 minuutin ajan ja pääsin laitteen mukaan eteenpäin 2 kilometria. Tästä se taas lähtee. Kyykkyjä pitäisi ruveta treenaamaan, jotta saa persauksiin vähän voimaa. Niinhän se Ringa Ropokin sanoi eilisessa Arto Nybergin haastattelussa.

Päivitin myös blogin pirteämmän väriseksi. Kevät tulee!

* Kursiivilla kirjotetut tekstit ovat lainauksia Ilkka Malmbergin kirjoituksesta Älä tule joulu kultainen, Kuukausiliite, maaliskuu 2012.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikä on sinun tarinasi?