torstai 23. toukokuuta 2013

Kiirettä pitää

Äitiyslomaa on takana kohta viikko ja ihan hirveästi en ole lomailla ehtinyt, kun se kuuluisa toinen tutkinto pitäisi saada plakkariin asap. Olen kuullut sankaritarinoita viikossa tehdyistä graduista jne. ja voin näiden päivien jälkeen sanoa, että onneksi se G on tehty. Muuten ei hommasta tulisi mitään. Mutta vaikka varsinaista lomaa ei ole ollutkaan (vielä), olen silti nauttinut näistä päivistä. Pelkäsin, että töiden päättyminen tuntuisi katastrofilta ja tuntisin oloni ihan irralliseksi, mutta onneksi näin ei ole ollut. Hieman oli haikeutta ilmassa torstaina, mutta en ruvennut erityisen tunteelliseksi. Tyhjensin pöytäni, tarjosin työkavereille kakkua ja lähdin onnellisena kotiin. Sinnehän siis pääsee aina takaisin, jo 9 kk:n kuluttua jos haluaa. Siksi ei ehkä niitä krokotiilinkyyneleitä tullut vuodatettua.

Nyt pitäsi pestä pienen tyypin vaatteita hieman lisää. Pitäisi myös ostaa vaippoja. Pitäisi ehkä ylipäätään päättää, haluaako käyttää kestovaippoja. Äitiyspakkauksen mukana tuli kaksi, niitä tarvitaan rutkasti lisää. Perhevalmennuksessa suositeltiin synnytyssuunnitelman tms. tekemistä. Pitiäisikö joko nyt? Ei mulla ole mitään suunnitelmia mietittynä. Miksi ihmeessä minun pitäisi tehdä suunnitelma jostain, josta en tiedä mitään? Tai  no, on minulla kaksi toivetta. Se, että vauva syntyy terveenä ja että kaikki menee ylipäätään hyvin. Ei muuta.

Eilen oli neuvolalääkäri, jossa tarkistettiin mm. vauvelin asento ultralla. Siellä se loikoili pää alaspäin. Paljon muuta ei ultrasta sitten näkynytkään. Oma verenpaineeni oli tällä kertaa erinomainen, ehkä se loma auttaa, vauvan sykkeet taas kävivät lääkärin mielestä aluksi turhan korkealla. En varsinaisesti ihmetellyt, koska kaveri riehui mahassa samaan aikaan, kun lääkäri yritti kuunnella sykkeitä. Seurauksena oli kuitenkin konsultaatio (ilmeisesti synnytys)lääkäriltä ja sykkeiden uudelleen kuuntelu. Tällä kertaa kaveri ei enää riehunut ja sykkeetkin olivat normaalit. Menen kuitenkin ne vielä huomenna kuunteluttamaan uudelleen. Painoni oli laskenut taas joitain satoja grammoja, mutta maha kasvaa hyvällä käyrällä, joten ei syytä huoleen. Tosin tuo painonlasku hämmentää kyllä, kokonaispainonnousu on jäänyt sitten 5 kiloon. No, vielä ehtii.

Tänään huomasin, että pää tuntuu jotenkin tyhjältä. Vielä alkuviikosta jotkut työasiat kummittelivat mielessäni, mutta ilmeisesti ne viimeisetkin aaveet ovat kaikonneet ja aivokapasiteettia on vapautunut mukavasti. Olen jopa saanut päivitettyä sukuseuran sähköpostilistaa. Siinä on muutes pesti, siis sukuseuran eräänlainen jäsenvastaava, jonka päättymisestä en ole lainkaan harmissani. Ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun menen mihinkään sukuhommiin mukaan. Minulla oli jotenkin romanttinen mielikuva siitä pestistä, mutta totuus oli kyllä toinen. Taitaa nuo sukukokoukset jäädä väliin tulevaisuudessa.   

6 kommenttia:

  1. Mulla on kaks synnytystä takana ja siltikään en mitään synnytyssuunnitelmaa ole tehny. Olishan tässsä 3viikkoa aikaa tehdä suunnitelma, mutta ei taida maksaa vaivaa... Ainut asia minkä olen päättäny on se, etten käytä muuta kivunlievitystä kuin ilokaasua. Mutta senki kans pidän järjen mukana. Että jos jotain sattuu niin mut saa tyrmätä ihan niin tujuilla tropeilla ko lääkäri/kätilö haluaa. Muuten luotan kätilön ammattitaitoon. Leikatkoon välilihan (2kertaa se on joleikattukki) ja tehkööt muut päätökset ammattilaisen ottein. Edes synnytysasentoa täällä (jumalan seläntakana) ei voi valita, joten mitä sitä suunnitteleen. Mutta kotii. Lähdön voisin suunnitella jo valmiiksi, eli seuraavana päivänä till hemma kiitos. Viimeksiki jouduin oleen 3yötä, jos nyt riittäis 1...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän samanlainen olo, että luotan kätilöön (kätilöihin) kyllä täysin. Muutenkin mun ahdistus kohdistuu enemmän tuohon sairaalassaoloon, mutta ensisynnyttäjät on siellä vissiin sen kolme yötä, ainakin, siis jos kaikki menee hyvin. Työkaveri oli tosin päässyt pois seuraavana päivänä. Toinen lapsi, nopea synnytys, kaikki ok.

      Poista
    2. Mä olin ensisynnyttäjänä kaksi yötä.

      Poista
  2. Mun synnytyssuunnitelma oli se, että haluan kaikki mahdolliset kivunlievitykset, koska tiesin olevani se kipeä synnyttäjä, joka ei pelkällä hengittelyllä siitä selviä. Olin toki henkisesti varautunut siihen, että jos kaikki ei mene hyvin, niin sitten lääkärit saavat ottaa vallan ja hoitaa homman siten, kuin parhaaksi näkevät. Ei sitä liikaa kannata miettiä. Mä luulen, että mitä enemmän sitä suunnittelee, niin sitä isompi pettymys on, jos meneekin toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä tuo Nkl:n remontti luo Kättärilläkin paineita nopeaan kotiuttamiseen. Saako EmmyAurora kysyä, missä synnytit?

      Mulla on tuon kivunlievityksen suhteen toiveena tyyliin epiduraali :D En todellakaan haaveile mistään luomusynnytyksestä enkä vaihtoehtoisista menetelmistä. Kaveri oli kokeillut niitä rakkuloita ja piti niitä lähinnä vitsinä.

      Poista
    2. Synnytin Naikkarilla. Ne ois laskenut meidät pois jo toisena iltana, mutta mä en halunnut lähtee. Kätilö oli vakuuttunut mun miehen taidoista, mut mä en ollut itsestäni :D

      Ja mä(kin) otin epin. Ihana aine. Toimi mulla ainakin täydellisesti ja vaikka joku lässyttääkin, että sen otettua ei tunne enää synnyttävänsä, niin haistakoon sukka. Kyllä olin ihan täysin messissä, vaikken tarvinnutkaan kärsiä kivusta. Itse asiassa olin paljon enemmän messissä epin kanssa kuin olin esikoista synnyttäessä, jolloin kivunlievitys epäonnistui morfiinistakin huolimatta täysin.

      Poista

Mikä on sinun tarinasi?