keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Treenitunnelmia ja ruokaongelmia

Olen aloittanut (jo tovi sitten) treenauksen HCR:ää varten. Takkuista on meno. Pisin lenkki tähän mennessä on ollut 7,5 km. Vauhti oli alussa liian kova ja se kostautui lopussa. Menoa hidasti myös se, että olin syönyt viimeksi lounaan klo 11.30 ja olin juoksemassa klo 19.00. Ennen juoksulenkkiä en tietenkään voinut syödä, koska en vaan pysty juoksemaan metriäkään, jos olen ennen lenkkiä syönyt alle kahden tunnin. Luonnollisesti, en ollut tajunnut syödä välipalaa töissä.

En siis harrasta välipaloja, muutenkin syön varmaan ihan väärin. Normaalin ateriarytmiin kuuluisi kait aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Aamupalan syön kyllä, siitä en laista. Syön myös lounaan, sekään ei jää väliin, koskaan. Sitten tullaan sille huonolle alueelle. En syö töissä välipaloja. Mielestäni ei ole olemassa helppoa välipalaa. Se, että söisin välipalan, vaatisi, että olisin suunnitellut etukäteen, mitä syön ja että olisin käynyt kaupassa. Sitä paitsi, syön erittäin vähän hedelmiä, en vaan tykkää niistä. Hedelmäthän olisivat mitä parhainta välipalaa, mutta minulle ne vaan eivät maistu. Syön toki kesällä mansikoita ja muita marjoja ja kotimaisia omenoita, luumuja ja kriikunoita syksyllä. Banaania syön silloin tällöin ja viinirypäleitä, mutta muilta osin on aika hiljaista.

Päivällinen tulee kyllä syötyä, mutta vasta aika myöhään. En tajua, kuka ennättää töistä kotiin, ulkoiluttamaan koiran ja laittamaan päivällisen niin, että se on syötynä klo 17.00. En minä ainakaan. Jos siis syö päivällisen (illallisen) klo 19.00 niin kuin siis meillä tehdään, ollaan taas ongelmissa. Syömättä jää sitten se iltapala. Siis, jos syön seiskan aikaan illalla aterian, en todellakaan tajua, että pitäisi syödä vielä iltapala. Iltapalan korvaan jollain, jota ei ruuaksi voi kutsua hyvällä tahdollakaan. Ainoalla herkulla, johon sorrun aina. Viheliäisillä irtokarkeilla!

Mrr..

Tänään on kuitenkin poikkeuksellinen päivä. Koska olen menossa salille, varustauduin välipalalla. Hedelmää juotavassa muodossa eli smoothie. Aloitan pienin askelein, ensin korjaan tämän työpäivän aikana nautittavan välipala-asian kuntoon. Sitten korjataan se iltapala. Ilon kautta! Toivottavasti.
Fru L

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikä on sinun tarinasi?