Perjantait ovat helppoja, vaikka sataisi vaakaräntää (onneksi ei sada), niin ei haittaa, koska on perjantai. Lapsi on nukkunut yön hyvin, äiti nukkunut yön hyvin. Päiväunille nukahdetaan rauhallisesti ja ne kestävät enemmän kuin 20 minuuttia. Herätessään lapsi on virkeä ja jaksaa leikkiä ja syödä. Äiti on ehtinyt syödä lounasta ja tuoretta kahvia. Pesukone hurisee. Kohta alkaa viikonloppu. Ja vaikka lauantai ei enää tarkoitakaan sitä, että saa nukkua puolille päivin, on lauantaiaamu silti mukavampi, kun arkiaamu.
Perjantain vastakohta olkoon keskiviikko. Lapsi on valvonut yöllä kaksi tuntia. Ei itkien, ei kiukutella, vaan iloisesti jokellellen ja nauraen. Äiti on valvonut myös, Kun äiti on vihdoin saanut lapsen nukkumaan, on äiti itse ihan pirteä. Lapsi herää aamulla aikaisin, ihan pirteänä, mutta on valmis uusille unille tunnin kuluttua. Tulee kiire päiväunien ja koiran ulkoilutuksen kanssa. Lapsi itkee, koira on levoton, äiti hikoilee, pukee lasta, hosuu koiraa ulos. Vastoin yleistä odotusta, lapsi nukkuukin tooodella pitkät päiväunet. Päivälle tiettyyn kellon aikaan sovittu tapaaminen siirtyy ja siirtyy, kun lapsi nukkuu. Lopulta tulee todella kiire. Lapsi ei suostu syömään vieraassa ympäristössä, matkalla kotiin nukahtaa. Toinen rinta on pinkeä ja kipeä, äiti pelkää rintatulehdusta. Äiti on illalla väsynyt, mutta ei saa nukuttua ja valvoo seuraavankin yön, vaikka lapsi nukkuu. Seuraavana päivänä sataa vettä, eikä ole edes perjantai.
TGIF!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mikä on sinun tarinasi?